Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2021.

KeLiPan uudet tuulet

Kuva
Kestävän liikkumisen palveluiden ekosysteemi -hankkeessa on ollut matkalla monta muuttujaa. Hanke alkoi virallisesti huhtikuussa 2020, mutta hankkeen etenemiseen ovat vaikuttaneet mm. Lapin yliopiston YT-neuvottelut, koronapandemia ja viimeisimpänä henkilöstömuutokset. Näiden tilapäisten hidasteiden vuoksi haemme hankkeelle jatkoaikaa.  Hankkeen aiempi projektipäällikkö Jouko Nuottila siirtyi tammikuussa 2021 uusiin haasteisiin ja 19.4.2021 aloitin uutena projektipäällikkönä minä, Hanna Ylipiessa (Restonomi AMK). Myös hankkeen osatoteuttaja, Kideve Elinkeinopalveluissa on tapahtunut henkilöstömuutoksia. Tea Koskela on siirtynyt uusiin tehtäviin maaliskuussa ja Katja Kaunismaa jatkaa KeLiPa-hankkeen parissa.  Hannan terveiset Olen 35-vuotias matkailun moniosaaja Tunturi-Lapista, Kolarin Kurtakosta. Taustani on matkailussa ja aluekehittämisessä. Koen, että  kun on katsonut matkailua monelta eri kantilta ja toiminut asiakasrajapinnassa, niin on helpompi ymmärtää j...

Tilaa uutiskirje!