Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2022.

Pyörämatkailu - kilpailutekijä vai välttämättömyys?

Kuva
Matkailun motiivit kumpuavat uuden tiedon janoamisesta, uteliaisuuden tyydyttämisestä ja kokemuksien löytämisestä. Vuonna 2022 matkailukohteita ja -tapoja on lukemattomasti, eikä taivaskaan ole enää rajana: matkalippuja myydään jo avaruuteenkin. Pandemia on ollut matkailun jarruna viime vuodet, mutta usko vanhaan normaaliin palaamisesta on vahva. Nyt eletään kokemus etsinnän kulta-aikaa, jona suurempi osa maailman väestöstä voi liikkua omien matkustusmotiiviensa johdattamana minne haluaa, kuin koskaan aikaisemmin.  Tilanne on paradoksaalinen siinä mielessä, että ilmastokriisi pahenee ja yksi ilmastokriisin aiheuttajista on matkustamiseen liittyvä liikkuminen. Suuruusluokaltaan noin puolet matkailun ilmastovaikutuksista syntyy matkustamisesta, matkailun koko ilmastovaikutuksen ollessa noin kymmenes ihmisen aiheuttamasta kokonaiskuormasta. Kansantaloustieteilijöiden suosituin mantra on ollut vuosikymmeniä, että ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristövaikutusten ulkoisvaikutukset on sis...

Tilaa uutiskirje!